Kalusto

Kalusto. Turvallisuuden ohella autourheilussa on tärkeässä roolissa myös kalusto, eli autot, joilla ajetaan. Kuskin pitää osata hoitaa oma osansa eli ohjata autoa parhaan taitonsa mukaan. Kuskin pitää pystyä kuitenkin luottamaan siihen, että auto on kunnossa ja toimii kuten sen pitää. Tähän tarvitaan joukko ammattilaisia, jotka yhdessä kuskin kanssa varmistavat auton parhaan toimivuuden. 

 

Kalusto ja henkilökunta

Usein kisoissa nähdään kuskin suoritus ja keskitytään arvostelemaan hänen toimiaan sekä ammattitaitoaan. Usein saattaa kuitenkin unohtua se tosiasia, että auton ja kuskin takaa löytyy myös iso joukko ammattilaisia. Kuskin tehtävänä on keskittyä ajamaan autoa ja tekemään täydellinen suoritus. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jos auto ei ole kunnossa. 

Riippuen autourheilulajista, voi mekaanikkoja löytyä jopa 10 kappalettakin. Tällaisesta määrästä ammattilaisia on kyseessä esimerkiksi formula 1 -lajin suhteen. Kyseessä on hyvin pitkälle hiottu auto, jossa pienetkin yksityiskohdat vaikuttavat merkittävästi lopputulokseen. Yhden henkilön aika ei riitä mitenkään huolehtimaan kaikesta, jolloin auton eri osa-alueille löytyy omat ammattilaisensa. Mekaanikkojen ryhmää johtaa kuitenkin ykkösmekaanikko, joka on loppupeleissä vastuussa kokonaiskuvasta. 

 

Kalusto: mekaanikkojen vastuulla

F1 pidetään yhtenä maailman korkeatasoisimpana autourheilulajina. Onkin selkeää, ettei mekaanikoksi tälle tasolle päästä noin vain. Useat F1-tason mekaanikot ovat aloittaneet uransa remppaamalla autoja nuorena tai esimerkiksi vanhempiensa kanssa. Osa mekaanikoista on päätynyt formula radoille vanhempiensa mukana, mutta useiden ura on lähtenyt nollasta liikkeelle. Monilla työtoimet ovat lähteneet liikkeelle esimerkiksi siivoushommista tai renkaiden pesusta. Pikkuhiljaa siivoustoimet ovat vaihtuneet aputoimiksi autojen parissa ja lopulta omaksi rooliksi auton mekaanikkona. 

kalusto

Mekaanikoilla on iso vastuu, mutta monille se on unelmien täyttymys. Kuten käsityöt, joillekin autojen rassaus on se oma juttu. Kun sitä pääsee tekemään vielä tasolla, kuten formulat, jolta löytyy miljoonien ihmisten yleisö, pääsee harrastus aivan uudelle tasolle. Mekaanikkojen välillä tulee olla täydellinen luottamus toisiinsa, varsinkin kuskilla mekaanikkojensa suhteen. Jos radalla sattuu virhe, ei sitä voida vetää suoraa pelkästään kuskin virheeksi, vaan kyseessä voi olla myös mekaaninen vikatila. Vaikka kuski tekee suorituksen radalla, on auton toiminnan takana iso joukko ammattilaisia, vaikka kuski onkin näkyvin henkilö ryhmästä. 

 

Kalusto speedcars-radalla

Speedcars-radalla käytettävät autot eivät ole tietenkään verrattavissa formula 1 -autoihin tai ammattilaistason autoihin. Kyseessä ei kuitenkaan ole myöskään perinteiset henkilöautot, vaan huomattavasti tehokkaammat autot. Kyseisiä autoja on muokattu ja varusteltu niitä speedcars-radalle sopivaksi. 

Autoja löytyy yhteensä 5 kappaletta:

  • Speedcars autot ovat malliltaan BMW 325i autoja
  • Kyseisten autojen teho on yli 170 hv
  • Autoista löytyy matalaprofiiliset vakiorenkaat
  • Autoja on madallettu ja niistä löytyy jäykistetty alusta
  • Myös sisustaa on muokattu ja esimerkiksi penkit on poistettu

Kalustoa uusitaan tasaisin väliajoin ja autoja tuodaan yleensä ulkomailta Suomeen. Kisojen jälkeen kaikki autot tarkistetaan ja varmistetaan, että kaikki on kunnossa. Kolarien jälkeen autoihin tehdään tarkempi tarkastus ja varmistetaan, että vahvistetut rungot sekä muut muokkaukset ovat edelleen kunnossa. 

 

Autojen toiminnassa tärkeä osa on turvallisuuden varmistaminen.